Lunta näkyvissä

Noiden edellisten jälkien ja esineruutujen kanssa joutui jo hieman valitsemaan treenipäiviä ja -aikoja, mikäli mieli treenata sulassa maastossa. Aika usein illat ja yöt on menneet pakkaselle ja päivällä on ollut pari astetta plussan puolella. Iltapäivällä kun menee plussakelillä treenaamaan, saattaa lopuksi jälkeä ajaessa ollakin jo melko hämärä, piskin korvakarvat kuurassa ja märät jalkakarvat pieniä jääpuikkoja täynnä. Toisaalta aamutreenailut ja sen jälkeiset ulkoilut on mukavia, kun on kuivaa, rapakot jäässä ja parhaassa tapauksessa sattuu aurinkokin vähän pilkahtamaan.

Tuota viime jäljen ja esineruudun jälkeen otettua ulkoiluvideoa seuraavana päivänä olikin sitten jo kuvan mukaiset maisemat. Ja samanmoiset oli maisemat edelleen, kun koitti treenipäivä Susannan ja Brunon kanssa. Jäljet jätettiin suosiolla väliin, ja sen sijaan otettiin pari kierrosta tottista, siirryttiin maastoon tekemään esineruutu ja lopuksi käytiin neljän turrin porukalla pikku ulkoilulenkki. Variksen kanssa tehtiin tottiksessa juoksusta maahanmenoa (jää helposti kyynärät ilmaan) ja luoksetuloa sekä parit eteenmenot. Esineruudussa oli nähtävissä se, mitä olen vähän odottanutkin, eli viimeaikaisista etuesineistä johtuen piski jää turhaan kaartelemaan ruudun etupuoliskolle. Eli seuraavaksi sitten taas esineet ruudun takaosaan ja kun irtoaminen on suoraviivaista, niin sitten satunnaisesti etuesine matkan varrelle.

Takajälki ja etuesine

Täytyy myöntää, että hieman on jäljen ja esineruudun treeni-into (oma!) hiipumaan päin. Jälkikokeisiin on kuitenkin vielä varasijoja, joten pakkohan se on ollut jostain rutistaa motivaatio edes muutamaan treeniin. Ja toisaalta onhan se aina eteenpäin ensi kautta ajatellen.


Lauantai-iltapäivänä tein ihan kokonaisen jäljen Peuhuun. Mittaa oli heti kerralla kolmosluokan jäljen verran ja yritin mahduttaa siihen mahdollisimman monta terävää kulmaa. Varis jäljesti ensimmäistä kertaa näin pitkän jäljen ja oli niin pro, että alun takajälkikään ei jaksanut harmittaa ollenkaan. Terävät kulmat Vaakku selvitti jo aika sujuvasti ja kaikki kepit nousi. Vanhentua jälki ei tosin taaskaan ehtinyt kuin esineruututreenin verran, mutta en usko jäljen iällä olevan metsässä lähellekään niin suurta vaikutusta kuin peltojäljellä.

Esineruudussa alettiin opetella etuesinettä. Tämä tehtiin kapealla ja pitkällä kaistaleella, jonne laitoin etualalle keskelle jalkapallon. Toiveissa oli, että Varis vaikka sitten kompastuisi esineeseen sinkaistuaan matkaan kohti takalaitaa. Noh, Vaakku porhalsi esineen ylitse ainakin kuuden lähetyksen verran, ja kutsuin sen aina takaisin ruudun sivusta, niin ettei se palatessa hoksaa esinettä. Vaikka sää oli näennäisesti täysin tyyni, niin sen verran taisi ilmavirta käydä, että sen kerran kun Varis sinkaisi matkaan pallon vasemmalta puolen, niin se sai hajun ja reagoi säpäkästi. Tästä se lähtee.

~~~

Keskiviikkona käytiin tekemässä janatreeni ja jatkettiin esineruudun etuesineen opettelua. Janalla Varis otti taas kerran takajäljen. Tähän asti olen antanut sen tarkistaa vähän matkaa takajälkeä ja kehottanut sitten kääntymään, mikäli se ei ole itse sitä tehnyt. Mitään koira ei kuitenkaan tunnu tästä oppineen, joten nyt otettiin uusi toimintamalli käyttöön. Varis on tolkuttoman utelias eläin ja voin kuvitella, että sitä ihan kiinnostaa, mitähän siellä jäljen toisessa suunnassa on. Niinpä ajoimme takajäljen tielle ja siellä sitten hetki ihmeteltiin hämmentyneenä, että eipä täällä ollut mitään, tylsä homma. Sitten palattiin janalle, nyt jälki nousi oikeaan suuntaan ja sieltä niitä keppejä alkoi löytyä. Tällä kertaa niitä oli kaksi noin 200 metrin matkalla, jolla oli myös yksi tavallinen kulma ja yksi terävä kulma.

Esinetreenissä tallasin taas kapean ja pitkän kaistaleen ja laitoin jalkapallon etualalle keskelle. Nyt Varis tiesi olla tarkkana heti lähetyksestä alkaen ja nostikin vauhdikkaasta lähdöstä huolimatta heti etuesineen. Hyvä! Sitten koira taas autoon ja viemään pikku esine ruudun takalaidalle ja jalkapallo etualalle siinä toivossa, että ensimmäisellä pistolla nousee etuesine ja seuraavalla lähetyksellä vauhdikkaalla ja suoraviivaisella takaosaan asti etenemisellä takaesine. Aina ei mene kuin elokuvissa... mutta nyt meni!

~~~

Tästä mielenkiintoisesta takajälkikokeilusta ja etuesineopettelusta innostuneena maastoiltiin taas heti seuraavana päivänä. Janalla Varis otti jälleen takajäljen ja taas se ajettiin tielle, ihmeteltiin miten tämä näin lyhyt ja tylsä oli ja vein Vaakun autoon. Hetken kuluttua sitten uudelleen janalle. Nyt jälki nousi oikeaan suuntaan, kaksi tavallista kulmaa ja yksi terävä sujui hyvin, mutta kahdesta kepistä ensimmäinen jäi.

Esineruututreenissä tehtiin tismalleen sama treeni kuin edellispäivänä, mutta nyt etuesinekin oli tavallinen pieni esine. Ja aivan yhtä loistavasti se meni kuin viime kerrallakin. Eli ensin nousi se ainokainen etuesine laakista ja sitten seuraavassa harjoituksessa ensin etuesine ja seuraavalla lähetyksellä takaesine.

Piilosilla

Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna päästiin taas hakuilemaan. Tarkoitus oli laittaa ukkoja umpipiiloihinkin, joten pitihän tuota umpipiiloutumista edellispäivänä kertaalleen itse kokeilla. Varis tosin taisi olla suorittamassa vähän eri tehtävää. Se löysi vauhdikkaasti piilolle, pysähtyi viiden metrin päähän tuijottamaan ja sanoi matalan murrr. Nenä alkoi käydä, Vaakku tajusi että minä olen piilossa ja se sai kauhean riemuhepulin. Siinä hötäkässä nakki katosi kädestä, mutta palloa en ehtinyt ottaa esiin, kun Varis katsahti sen näköisenä, että "Kiva kun säkin olet täällä, mutta mulla on tässä etsintähomma kesken", ja sitten se pinkaisi jatkamaan ilmeisesti sen mulla jemmassa olleen pallon etsintää...

Hakutreeneissä Kempeleessä laitettiin sitten umpipiilot etukulmiin. Varis sai katsoa maalimiehen häipymisen metsään, ja sitten ei kun perään. Piilolle tullessaan Varis pysähtyi ja sitten silmä tarkkana ja korvat hörössä kiersi piilon ympäri - ja löytyihän sieltä takapuolelta oviaukko ja maalimies. Toinenkin etukulma sujui samaan tapaan, eli niin hyvin kuin tässä tapauksessa odottaa saattaa. Aika tavalla jännittää, mutta siinä määrin löytyy moottoria, että perille asti taatusti menee. Kaksi seuraavaa ukkoa olivat haamuja, jotka piiloutuivat naamioverkkojen alle. Nämä sujuivat aivan tavalliseen tapaan, vaikka pikkuisen jänniä ne verkkojen alta kaivautuessaan ovatkin. Tällä kertaa Varis sai popsia palkkojaan löytöpaikalla kunnes hain sen pois.

Viikkoa myöhemmin suunnattiin hakutreeneihin Tyrnävälle. Minä olin treenannut siellä Rännin kanssa joskus aikaisemminkin, mutta Varikselle paikka oli uusi. Nyt päivän plääni oli haamu vasempaan etukulmaan umppariin, valmis oikeaan etukulmaan ja kaksi haamua. Kaikki avotapaukset olivat maastoutuneena naamioverkkojen alle, ja hain Vaakun aina löytöpaikalta. Piilo sujui samaan tapaan kuin viime kerralla, eli varovaisesti tarkkana kuin porkkana ne viimeiset metrit. Ihka ensimmäinen valmis tuli nyt hieman vaikeaan paikkaan eli ihan uuteen maastoon, josta ei ole mitään aiempia mielikuvia. Mutta ei se ihan hullusti mennyt. saattoipa jopa lamppu syttyä. Varis lähti hieman kysymysmerkin näköisenä laukkomaan aukeaan maastoon, puolivälissä katsoi minua hetken ja lähti taas jatkamaan matkaa. Sitten se yhtäkkiä selvästi sai hajun nenäänsä, innostui siitä valtavasti ja etsi hienosti maalimiehen. Haamut sujui tavalliseen tapaan. Nyt kävelytin Varista hieman reilummin keskilinjalla ennen lähettämistä, jotta se joutuisi hieman enemmän etsimään.

Muita touhuja

Kuluneen kesän ja syksyn treenailut on menneet aivan kokonaan Variksen nimiin. Koko porukalla on sitten harrastettu arkisempia touhuja eli ulkoiltu pitkin Oulunsalon metsiä, käyty uimassa, puuhasteltu pihapiirissä, kyläilty ja saatu meillekin vähän vieraita.

Nova on jaksanut hyvin muiden menossa mukana, vaikka ikä on nyt keikahtanut jo lähemmäs kolmeatoista kuin kahtatoista vuotta. Sellaista omapäisyyttä ja valikoivuutta on tullut, että tylsille edestakaisille postilaatikolla käynneille sitä joutuu toisinaan hieman patistelemaan mukaan. Sen sijaan metsälenkeille mummeli lähtee aina innolla ja reippailee siellä viidestä kymmeneen kilometrin lenkit kepeästi. Paluumatkalla se tapansa mukaan edelleen ovelana johdattaisi auton sijaan ihan muille poluille. Ränni onneksi tunnollisesti ja erehtymättömillä kompassiominaisuuksillaan opastaa meidät metsistä poiskin.

Myös kesän uintitouhuissa Ränni on ollut luottokoira, joka rauhallisen varmasti hakee oman daminsa, sylkäisee sen rantaan ja lähtee hakemaan muiden hukkaamankin damin, mikäli sellainen jossain on kohti varmaa katoamista lipumassa. Toisinaan Ränni onnistuu keräämään mukaansa kaksi damia samalla kertaa, ja  Varis on tänä kesänä onnistunut tekemään saman pariin otteeseen. Kolmea lelua ei sentään kumpikaan ole onnistunut suuhunsa mahduttamaan, vaikka yritystä siihenkin on ollut. Nova on uiskennellut pääasiassa ihan omia sunnuntaikuvioitaan muiden vanavedessä ja toisinaan hakenut vähän damiakin, jos on huomannut sopivan tilaisuuden koittaneen ilman vaaraa nuorempien jalkoihin jäämisestä.

Kesäkuvia (yläkuvassa Ränni)

Piskien kanssa on käyty metsissä keräämässä myös useampi sangollinen herkkutatteja ja jokunen litra mustikoita ja puolukoita. Ränni on tässäkin asiassa ahkerin ja pitkäjänteisin, sillä se syö tauotta mustikoita ja puolukoita juuri niin pitkään kuin minäkin niitä kerään. Nova ja Varis syövät myös aikansa, mutta vaihtavat sitten puutöihin.

Siinä toivossa, että kotipihastakin joskus jotain suuhunpantavaa löytyisi, tuli alkukesästä istutettua mansikantaimia sekä punaherukka-, valkoherukka- ja karviaispensas. Mansikat laitettiin kaukaa viisaasti viljelylaatikoihin pois koirien jaloista, ja ne ovatkin lähteneet lupaavaan kasvuun. Sen sijaan nuo marjapensaat eivät vaikuta oikein virkeiltä. Varis ehti jo keilata rallikisojensa tiimellyksessä toisen herukoista ja yhteisvoimin koirat ovat syöneet karviaisesta paitsi marjat myös aika monta oksaa niistä alkujaankin vähistä.

Yritys ja pyrkimys viherpeukalointiin on kuitenkin kova, ja niinpä syksyn ajan meillä on pihassa vallinnut kasvihuoneilmiö. Isi on käynyt aina ehtiessään kasvihuonetta rakentelemassa, minä olen maalaillut tarvittavia lankkuja, lautoja ja rimoja valmiiksi ja tursakkeet ovat tietysti ahkeroineet omalla tavallaan. Etenkin Novan ja Rännin tavoite tuntuu olevan kuskata kaikki löytämänsä puupulikat ja laudanpätkät pihanurmikolle kulmien pyöristykseen. Ränni pölli myös tikkaitten alla tukena olleen laudanpätkän sekä yhden kiinnittämistä odottaneen, valmiiksi maalatun kasvihuoneen osan ja ehti toki tuhota sen käyttökelvottomaksi. Kävi vain mieletön tuuri ja noita osia olikin yksi ylimääräinen. Joko isi osasi hyvin varautua tai sitten Ränni osasi laskea, että tässä on yksi ylimääräinen... Vaakku on rallikisoiltaan ehtiessään keskittynyt laaduntarkkailuun maalausosastolla, mikäli sen ruskeassa maalissa olevasta parrasta ja tellingeillä kuivumassa olleisiin lautoihin ilmestyneistä tassunjäljistä voi jotain päätellä.

Kesäpuuhia ja syksyn projekteja

Syyskuun treenit

Syyskuun alussa tuli käytyä Variksen kanssa vuoden kolmansissa hakutreeneissä. Oltiin samassa paikassa Kempeleessä kuin edelliskerrallakin, mutta sadan metrin rata tallattiin nyt vähän eri kohtaan. Variksen kanssa tehtiin samankaltainen treeni kuin viimeksi eli viisi haamua ja nameilla kuljettelut aluetta eteenpäin. Ilmeisesti viime treenit oli jääneet hyvin mieleen, sillä Variksen autosta hakiessani se innoissaan ja häntä liehuen kiskoi kuin hinaaja hakualueelle. Tällä kertaa haamut piiloutuivat maihin ja oikean puolen maalimies oli hieman vieraampi, mutta mainiosti Varis jälleen maalimiehet etsi ja niiden kanssa alueella eteni. Ensi kerralla taidetaankin piilotella maalimiehet hökkeleihin ja naamioverkkojen alle.














Tottistreeneissä on käyty keskiviikkoisin Alatemmeksellä yhteisvuorolla ja pari kertaa muualla. Vaakun kanssa on hiljakseen otettu ohjelmaan ylempien luokkien uusia juttuja. Paikallamakuussa olen ollut välillä piilossa ja välillä näyttäytynyt, ja tarkkaavaisena Varis paikallaoloa suorittaakin. Juoksusta seisominen ja juoksusta maahanmeno ovat jo kolmella treenillä aika hyvin hallussa. Sen sijaan liikkeestä istuminen on ollut seisomisen opettelun jälkeen epävarma, ja on yhä edelleen.

Kilon ja kahden kilonkin noutokapulaan on otettu tuntumaa ihan vain pelaamalla, leikkimällä, juoksentelemalla ja kiertämällä kapulan kanssa piiloja. Ilmeisesti ajatus siitä, että noutokapulan kanssa hypätään tai kiivetään on iskostunut hyvin mieleen, sillä aluksi tumman pressupiilon kiertämisen sijaan Varis juoksi suoraan kohti ja hypätä leiskautti niin korkealle päin piiloa kuin pystyi. :-D Uudella yrittämällä piilon pystyttämisen jälkeen Varis edelleen yritti keksiä, miten moinen este suoritetaan ja kiersi piilon sisälle ja yritti punkea sieltä läpi. :-D Kyllä se sitten viimein tajusi, että ihan vaan kierretään koko piilo ympäri - niin kuin aina ennenkin.

Eteenmeno on otettu treenin lopuksi melkein joka kerta. Joskus harvoin olen jaksanut tehdä kolme toistoa, joista ensimmäisessä on pallo, toisessa käsken maahan ja pallon saa minulta ja kolmannessa on taas pallo. Valkoinen ämpäri on vaihdettu pienempään ja haaleampaan. Tutuilla kentillä sitä ei tule käytettyäkään enää, vaan "kiintopiste" löytyy oikeasta suunnasta ilmankin.

Hakutreenin lisäksi on maastoiltu ainoastaan kahden janan ja yhden esineruutuharjoituksen verran. Ekasta janasta ei ole kalenterissa muuta merkintää kuin "takajälki" eli on vasta minun kehotuksesta vaihtanut oikeaan suuntaan. Seuraavalla kerralla pari viikkoa myöhemmin Vaakku teki tismalleen samanlaisen noston kuin kokeessa eli tarkisti vähän matkaa takajälkeä vasemmalle ja itsenäisesti vaihtoi suunnan oikein. Janan jälkeen tein hetsiesineruudun, jossa Varis sai katsoa kun vein esineet. Haetutin kaksi esinettä, joista ekan jälkeen palkaksi pieni esineen saalistus ja toisen esineen jälkeen varsinainen palkkaus. Varis toi esineet takakulmista eikä reagoinut mitenkään alueen keskellä olleeseen esineeseen. Täytynee hiljakseen alkaa opetella noita lähempänäkin olevia esineitä - toivottavasti irtoamisen kärsimättä.

Koira joka antaa kaikkensa

Syyskuun ensimmäisenä päivänä oli Variksen jälkikoe Kalajoella. Aamulla sai siis suoriutua liikkeelle kaikessa rauhassa, ja vain puolentoista tunnin matkanteon jälkeen oltiin Variksen ja Rännin kanssa kokoontumispaikalla. Tarkastusten jälkeen matka jatkui maastoon, missä Variksen kanssa starttasimme jäljelle numero neljä.

Janalla Varis eteni melko suoraan, nosti jäljen vasemmalle, viiden metrin jälkeen kääntyi ympäri ja lähti jäljestämään oikealle. Tuomarin komentoa takaisin ei kuulunut, joten Vaakku korjasi suunnan aivan oikein. Tästä täydet 40 janapistettä. Maasto oli jäkäläistä kangasmetsää, jossa ei ollut juurikaan muuta aluskasvillisuutta. Varis jäljesti tarkasti, selvitti kulmat hyvin ja ilmaisi kepit. Kolmannen kepin ilmaisun se tosin meinasi jättää puolitiehen ja jatkaa jäljestystä, kun ei kovasta pyörimisestä huolimatta saanut löytämäänsä keppiä paikallistettua jalkojensa juuresta. Kutsuin Variksen tietysti heti takaisin ja löytyihän se keppikin siitä Vaakun tallaamalta läntiltä.

Maaston kokoontumispaikassa saatiin siis palauttaa kaikki kuusi jälkikeppiä. Jäljen ja tottelevaisuuden arvosteli kokeen ylituomari Sirpa Haaparanta, mutta esineruutu päästiin aloittamaan heti jäljeltä palattua Sami Isopahkalan arvostelemana. Maasto oli hieman runsaampaa kangasmetsää, ja Varis oli esineruuturutiinimme tehtyä hyvin kärryillä siitä, mitä oltiin menossa tekemään. Lähetin ruudun oikeasta reunasta ja tuota pikaa Varis löysi esineen oikeasta takakulmasta, toi nopeasti, piti esinettä hyvin ja luovutti hyvin. Täydet 30 pistettä.

Jahka minäkin viimein löysin kentälle vanhan raviradan parkkipaikalle, aloitettiin tottikset. Ensimmäisen alokasluokan parin jälkeen me suoritimme kahden alokasluokan ja yhden voittajaluokan koiran kesken kolmen kiertona. Varis pienimmällä numerolla sai ensin suorittaa liikkeet, meni sitten paikallaoloon ja sieltä huilivuorolle odottamaan arvostelua. Tottis sujui hyvässä vireessä ilman isompia virheitä. Arvostelussa huomautettiin liikkeestä istumisen pienestä avusta, hyppynoudon lisäkäskystä ja kosketuksesta ja ainakin osassa noudoista mainittiin kevyt törmääminen luovutuksessa. Istuminen ja hyppynoudon lisäkäsky oli omaa varmistelua, sillä kivempi näin alkuunsa saada mahdollisimman suurella varmuudella ehjä suoritus vaikka se sitten onnistuessaankin hieman pisteissä maksaisikin. Tottiksesta Varikselle kokonaisarvosanalla erinomainen huikeat 96 pistettä.

Varikselle siis tästä vähän turhan nopeasti eteen tulleesta kokeesta JK1 ja alokasluokan voitto hurjan hienolla ykköstuloksella 296 pistettä! Tiesin kyllä, että jos kaikki menee nappiin, niin hyvin lähelle täysiä pisteitäkin voidaan suorituksillamme yltää. Mutta että se sitten oikeasti meneekin niin... wiudewau! Tottisarvostelun aluksi tuomari hauskasti kuvaili Vaakun tekemistä aivan samoilla sanoin kuin Johanna Keuruun leirillä "koira antaa ja tekee kaikkensa". Ja niin se todella tekee. Minun Vaakku. Tähän laittaisin sydämen kuvan, jos tää Bloggeri vaan suostuisi.

Viime hetken treenit

Käyttäytymiskokeen jälkeen tiistaina tuli viimein tartuttua koekalenteriin ja kysyttyä koepaikkatilannetta parista jälkikokeesta. Kaikeksi onneksi toisessa kokeessa olikin tilaa, mutta tietysti se oli niistä aikaisempi, joka oli jo saman viikon lauantaina. Ajattelin, että vähän turhan nopeasti tämä tulee, mutta ei auta, mentävä on.

Maanantaina oli sopivasti ajettu ensimmäinen, ja samalla viimeinen, vieraan tekemä treenijälki. Tarkoitus oli vain todeta, että ajaa se vieraan tekemää jälkeä siinä missä minunkin tekemää. Jana meni hieman kehnosti ja pari keppiäkin jäi metsään, mutta vähintäänkin osasyy oli varmasti minun kiirehtiminen. Kaksi marjastajaa jo aloittaessamme vaelteli uhkaavasti kohti jäljen loppuosaa, ja viimeinen keppi nousikin jo miltei muorien keskeltä.

Vähemmän sopivasti ehdin tiistaina, ennen tietoa koepaikasta, tehdä varsinaisen simputusesineruudun. Laitoin ruutuun kolme valmista esinettä, joista yksi oli Variksen inhoama vaahtomuovipallo. Kuten arvata saattoi, kaksi esinettä tuli nopeasti, mutta tuota palloa "etsittiin" varmaan viisi minuuttia. Koko ajan Varis työskenteli sinnikkäästi (käyden aina välillä toteamassa, että ällöpallo on paikallaan) ja uusilla lähetyksillä lähti aina yhtä vauhdikkaasti. Lopulta Vaakku tuli kai tulokseen, että ruudusta ei kerta kaikkiaan löydy mitään muuta ja toi tuon pallon ja ansaitsi sillä leikit ja palkat. Ihan hyvä treeni, mutta ei sitä näin kokeen alla ollut tarkoitus tehdä.

Esineruudun perään tein vielä neljä janaharjoitusta. Jäljen nostaminen sujuu valitettavan vaihtelevasti oikean suunnan valitsemisen osalta. Kuitenkin selvää kehitystä verrattuna ensimmäisiin janaharjoituksiin on tapahtunut janalla irtaantumisessa ja etenemisessä sekä jälkeen reagoimisessa. Täytynee alkaa pitää kirjanpitoa takajäljistä, sillä en ole yhtään tullut ajatelleeksi, pyrkiikö Varis aina nostamaan jäljen vaikkapa oikealle tai vastatuuleen tai jotain.

Kolme päivää tehokasta tietoista treeniaikaa ennen koetta käytettiin tietysti hyödyksi. Keskiviikkona käytiin kimppatottiksissa Alatemmeksellä kokeilemassa ensimmäiset ampumiset seuraamisessa. Niissä ei odotetusti ollut mitään ongelmaa. Ensimmäisestä laukauksesta tuli pikku nytkäys kontaktin tai paikan muuttumatta ja seuraavista ei enää tuntokarvakaan värähtänyt. Sen sijaan liikkeestä istuminen aiheutti päänvaivaa, sillä sitä ei tuntunut löytyvän Variksen repertuaarista lainkaan ja se meni aivan harjoitteluksi.

Eteenmenoja on otettu verrattain vähän, joten niitä, valkoinen ämpäri kentän päässä kiintopisteenä, otettiin kaikkina päivinä. Useimmiten ämpärin päällä oli pallo odottamassa, mutta pari kertaa piti toki kokeilla se maahanmenokin. Maaston osalta tehtiin torstaina alokasluokan janalähtö ja parin kepin mittainen jäljenpätkä sekä esineruutu, jonne vein esineen ison älämölön kanssa Variksen nähden. Jälki sujui hyvin ja Vaakku haki esineen sähäkästi, joten näitten osalta jäätiin odottamaan koetta hyvillä mielin.